terveisiä palmupuun katveesta. Puu kasvaa erään intialaisen sivukadun nettikahvilan terassilla. Käyn täällä aamiaisella ja usein välipalajogurtillakin, vaikka tohtori V. Auvaku Ume sanoikin, että pitäisi jo alkaa vähitellen kiinnittää huomiota ruokavalioon.
Olen kuulkaa jo ihan ruskea tästä auringosta, ja elokuvakin kuvattiin jo. Ei vaan, kerron nyt aikajärjestyksessä ihan kaiken, mitä viimekertaisen jälkeen tapahtui!
Istuin siis Intiassa eräällä hienolla terassilla yhdessä mahdollisesti Intian maineikkaimman elokuvastudion, Happy Singh Filmwa Bollywood Enterprisen, herrojen kanssa. Yhtiön omien nettisivujen mukaan sen arvostettu johtaja, herra Rahanah Ne kykenee toteuttamaan minkä tahansa elokuvan upeilla lavasteilla kansainväliseksi kassamagneetiksi. Yhtiön apulaistuottaja ja ohjaaja, herra Hikka Masala, vakuutti minulle mustat viikset valkeiden hampaiden yllä keikkuen, että nettisivuilla jokainen sana on totta.
Auringon jo heittäessä kultaisen laskevan kajonsa Bengalinlahden maininkeihin Herra Ne piirsi minulle väkevin sanoin upean visionsa elokuvasta, joka kertoisi minun ja Matti Vanhasen lyhyestä, mutta sitä merkittävämmästä suhteesta. "Kaikki 12 sekuntia elämästänne", Ne sanoi, "me purskautamme taiteilijan maalituubista kuin norsu vetensä, elämän valkokankaalle". Tuo kaikki kuulosti kovin vaikuttavalta. Jäin tosin miettimään, että norsu niin kuin kummastako päästä ne vetensä, minkä johtaja Ne selvensi: "Kuorimme sydäntenne tuskan kerrokset kuin paviaani banaanin."
Jäin oitis johtaja Neen kaunopuheisuuden vangiksi. "Näin", sanoi herra Ne, "kuvaamme teidän, armollinen rouva, sekä tuon kolkon byrokratian kukkapylvään rakkaustarinan."
Varjomorsian - The Love Story
Paikka: vuorilla (yhtiöllä oli tarjota lavasteiksi alppimaisema tai ruskeana hiljaa virtaava Ganges, ja päädyimme sitten alppimaisemaan), jossa vuohipaimen Mati kävelee kameraa kohti vuohilauman perässä. Hän on lyhyenläntä, tummaviiksinen mies, jolla on valkeat hampaat (emme löytäneet tähän hätään muita pääosanesittäjiä ja herra Masalan oli suostuttava) ja hän on matkalla kansainväliseen karjankasvattajien vuohienjalostuskongressiin. Juuri ohittaessaan alppiruusupensasta Mati kompastuu ja tuiskahtaa päin naiseläjää, joka on keskittyvinään nuuhkimaan ruusun vienoa tuoksua.
"Anteeksi, voi olla, että vuorten häikäisevä valo on minut sokaissut ja ohut vuoristoilma on tehnyt hengestäni heikon, mutta juuri tällä sekunnilla rakastuin teihin silmittömästi", huudahtaa Mati.
"Oi", sanoo tyttö, "kyllä se vaan käy. Jos olet nimittäin rikas ja menestyvä, kielitaitoinen ja mieluimmin poliitikko, koska luin juuri, että eurooppalainen parlamentaarikko tienaa pelkästään lentokorvauksina tollaset tonni viissataa kuussa puhtaana käteen. Voitais muuttaa Eurooppaan ja ruveta länsimaisiksi menestyjiksi."
Mati painoi päänsä alas ja näki risat sandaalinsa. Miten voittaa tyttö omakseen, hänhän oli vain vuohipaimen?
Mati katsoo onnettomana kauas alppilavasteen oikealle puolelle ja laulaa laulun: "Yksi ruusu on kasvanut laaksossa".
Alppilavasteen takaa tulee värikäsasuinen tanssiryhmä ja esittää intialaisen kansantanssin.
"No", tyttö sanoi, "onko sitä fyffeä? Katsos, mä olen yksinhuoltaja Delhistä ja olen seissyt jo aika pitkään näillä elämäni bussipysäkeillä. Tahtoo iltapäivälehtiin ja naimisiin."
"Tule", Mati sanoo ja tarttuu tyttöä kädestä. "Vien sinut kotiseudulleni ja kyläjuhliin."
"Mitkäs juhlat ne ovat", kysyy tyttö, joka suree, että bilepuku jäi Delhin kämpille.
"Ne ovat oikeastaan karjankasvattajien kesäjuhlat, jossa minä pidän vuohijaoston puheen jalostustuotannon kehittämisestä juustonmaun parantamiseksi", vastaa Mati.
"Yäk", huudahtaa tyttö, "en voi sietää juustoa! Sitä ei saa etenkään olla pizzassa, saati miehen suussa, jos miestä aikoo suudella."
He menevät kyläjuhliin. Seuraa kylänväen tanssiesityksiä nuotiotulen kajossa. Varjoissa vilahtaa punaiseen froteeaamutakkiin pukeutunut, ennennäkemättömän suloinen vaalea nainen. Hän on nainen Vantaan Korsosta, ja hän näkee heti, että alppiruusua nuuhkinut yksinhuoltaja on vain onneton onkija, joka ei tule saaliikseen onnea saamaan, mutta on vaarassa kalastaa viattoman miehen.
Paikka: vuohipaimenen mökki vuorilla.
"Ei taas, Mati, aja pois nuo typerät elukkasi", huutaa tyttö pää haudattuna tyynyn alle ja tukka takussa. "Mä en ikinä anna anteeksi, et toi dorka vuohi söi mun just julkaisuvalmiista elämäkerrasta sisäsivut. Vitsi ainaski kaks viikkoo kirjotin ja vaan kannet jäi."
"Vuohille nyt vaan kelpaa ihan mikä tahansa", Mati mutisee itselleen. Hän hätistää ulos mökkiin tunkeutuneen vuohilauman ja nappaa yhden vuohen suusta muistionsa jalostustoiminnan kehittämisestä. Hän sytyttää tulen tulisijaan ja kuorii valkosipulin.
"Jösses noita sun aamiaisruokiasi", huutaa tyttö. "Tämä pitää miehen terveenä", vastaa Mati nyt jo hieman epäillen sitä, perustuiko suhde sittenkään riittävästi samoille arvoille.
"Näytä, että olet terve mies", heittää tyttö viettelevästi olkivuoteelta, mutta Mati vilkaisee auringon suuntaa. "Nyt on niin, että byrokraattisesti katsottuna minulla olisi toimeen aikaa noin 12 sekuntia ja sehän olisi suunnilleen sama aika kuin jos tuo vaatekaappi kellahtaisi tuosta kumoon. Niin että sopiiko, että lähettelen rakkaudentunnustukseni sinulle vaikka viesteinä?"
"Tä", kysyy tyttö. "Seuraa vain kylän vuohipolkua alas laaksoon ja lue jokaisen puun kylkeä, kaiverran viestit puunrunkoihin, josta ne ovat kätevästi kaikkien nähtävillä", opastaa Mati ja lähtee. Hän pistää päänsä takaisin ovenraosta:
"Ai niin, mikä olikaan nimesi?"
"Siri Ihan. Siri Ihan Rahanah Ne. Olen sukua sille kuuluisalle elokuvaohjaajalle."
(Kiistelimme kauan tuosta repliikistä, mutta elokuvayhtiön johtaja herra Ne halusi ujuttaa mukaan firmansa markkinointilauseen.)
Paikka: Ganges-joen ranta. Punaiseen aamutakkiin pukeutunut korsolaisnainen katselee kauas ulapalle (Ganges-lavaste saa käydä merimaisemasta) ja laulaa: "Taivas on sininen ja valkoinen". Siri on tullut myös rannalle pukeutuneena kukkakuvioisiin hepeneisiin ja helmiin. "Tuoll on mun kultani", hän laulaa itsevarmasti ja viittoilee vuorten suuntaan.
"Mä olen rotunainen", laulaa korsolaisnainen, ja astelee niin ylväästi pois rannalta kuin aamutakissa pystyy.
Siri katselee ihaillen kuvaansa ruskeasta joenpinnasta, sikäli kuin vedenpinta tasaantuu taustalla jokeen hyppivien pikkulasten ja spitaalisten roiskimisesta sekä vilkkaasta veneliikenteestä, ja harjoittelee artikulaatiota kuvittelemalleen yleisölle: "Oh, rakkaat kansalaiset, näin Euroopan johtajan puolisona olen liikutettu nöyrästä suosiostanne..." Lause jää kesken, kun hän huomaa joen rannan pajussa kaiverruksen.
"Ei oo, ei tuu, ei tipu lämpöö enkä sano juu. Terveisin Mati", Siri tavaa puunrungosta ja hiuksiaan repien purskahtaa raivostuneeseen itkuun.
Intialainen kansantanssiryhmä tanssii taustalla Janne Tulkin laulun "(Ero)Kirje".
Paikka: Delhin kansainvälinen lentokenttä, terminaali 11. Mati kävelee pääsiäisenkeltainen puku yllään ja salkku kainalossa kohti passintarkastusta. Salkusta pilkistävät jo tutut vuohenjalostusmuistion paperit. Korsolainen nainen punaisessa aamutakissa jonottaa hänen edellään. "Anteeksi", sanoo Mati ja sukii hermostuneena mustia viiksiään, "saanko mennä ohi, lentokoneeni lähtee 12 sekunnin kuluttua ja minulla on tärkeä kongressi..."
Matin lause jää kesken, sillä hän on juuri keksinyt, että punatakkisen suomalaisnaisen takana luuraa toinenkin nainen. Tämäkin on blondi ja hänen nimensä on jotain Järviheinä tai Vesikasvi, sikäli kuin Mati saa selvää hänen käsissään hypistelemästä passista.
Mati hieraisee mehiläisvahaa tummiin viiksiinsä, työntyy korsolaisnaisen ohi, joka on kävellä häntä päin - he kohtaavat kahdentoista sekunnin ajan ja tuijottavat toisiaan, ja tänä aikana korsolaisnainen laulaa laulun "Ennen oli miehet rautaa". Sitten Mati sivuuttaa naisen, työntyy kiireesti läpi passintarkastuksen, etsii, missä Vesikasvi luuraa, ja työntyy naisen eteen esittäytyen:
"Terppa. Nimeni on Ikakulu. Mati Ikakulu."
Vesikasvi-niminen blondi kertoo olevansa menossa Kanarialle. "Suomessa sinne voi lähteä vaikka työajalla, meillä on siellä se kansanedustajien demokratia."
"Kanarialle? Sepä sattuma! Minun piti kyllä Brysseliin ajamaan tulevien EU-maiden reunavaltioiden vuohenjalostajien asiaa, mutta tarkemmin ajatellen sinne kyllä ehtii."
He laulavat "Käymme yhdessä ain" ja katoavat lentokentän tungokseen.
Passijonossa seissyt korsolaisnainen punaisessa aamutakissaan hymähtää, kääntyy viime hetkellä pois jonosta ja kävelee ulos terminaalista, jonka edessä odottava taksikuski hymyilee hänelle rohkaisevasti mustat viikset valkoisia hampaita varjostaen (herra Masalalla on kaksoisrooli) ja ajaa naisen vuorille, jossa hän laulaa "Edelweissin" ja rientää ylös rinnettä.
Viimeisessä kuvassa hän istuu kedolla vuohia korvan takaa rapsutellen, katselee kirkkaana hohtavaan aurinkoon. Vuohipaimenen mökistä hänen takaansa astuu ulos mies. Mutta aurinko valaisee niin kovasti, että hänestä näkyy vain siluetti.
Paikka: vuorilla (yhtiöllä oli tarjota lavasteiksi alppimaisema tai ruskeana hiljaa virtaava Ganges, ja päädyimme sitten alppimaisemaan), jossa vuohipaimen Mati kävelee kameraa kohti vuohilauman perässä. Hän on lyhyenläntä, tummaviiksinen mies, jolla on valkeat hampaat (emme löytäneet tähän hätään muita pääosanesittäjiä ja herra Masalan oli suostuttava) ja hän on matkalla kansainväliseen karjankasvattajien vuohienjalostuskongressiin. Juuri ohittaessaan alppiruusupensasta Mati kompastuu ja tuiskahtaa päin naiseläjää, joka on keskittyvinään nuuhkimaan ruusun vienoa tuoksua.
"Anteeksi, voi olla, että vuorten häikäisevä valo on minut sokaissut ja ohut vuoristoilma on tehnyt hengestäni heikon, mutta juuri tällä sekunnilla rakastuin teihin silmittömästi", huudahtaa Mati.
"Oi", sanoo tyttö, "kyllä se vaan käy. Jos olet nimittäin rikas ja menestyvä, kielitaitoinen ja mieluimmin poliitikko, koska luin juuri, että eurooppalainen parlamentaarikko tienaa pelkästään lentokorvauksina tollaset tonni viissataa kuussa puhtaana käteen. Voitais muuttaa Eurooppaan ja ruveta länsimaisiksi menestyjiksi."
Mati painoi päänsä alas ja näki risat sandaalinsa. Miten voittaa tyttö omakseen, hänhän oli vain vuohipaimen?
Mati katsoo onnettomana kauas alppilavasteen oikealle puolelle ja laulaa laulun: "Yksi ruusu on kasvanut laaksossa".
Alppilavasteen takaa tulee värikäsasuinen tanssiryhmä ja esittää intialaisen kansantanssin.
"No", tyttö sanoi, "onko sitä fyffeä? Katsos, mä olen yksinhuoltaja Delhistä ja olen seissyt jo aika pitkään näillä elämäni bussipysäkeillä. Tahtoo iltapäivälehtiin ja naimisiin."
"Tule", Mati sanoo ja tarttuu tyttöä kädestä. "Vien sinut kotiseudulleni ja kyläjuhliin."
"Mitkäs juhlat ne ovat", kysyy tyttö, joka suree, että bilepuku jäi Delhin kämpille.
"Ne ovat oikeastaan karjankasvattajien kesäjuhlat, jossa minä pidän vuohijaoston puheen jalostustuotannon kehittämisestä juustonmaun parantamiseksi", vastaa Mati.
"Yäk", huudahtaa tyttö, "en voi sietää juustoa! Sitä ei saa etenkään olla pizzassa, saati miehen suussa, jos miestä aikoo suudella."
He menevät kyläjuhliin. Seuraa kylänväen tanssiesityksiä nuotiotulen kajossa. Varjoissa vilahtaa punaiseen froteeaamutakkiin pukeutunut, ennennäkemättömän suloinen vaalea nainen. Hän on nainen Vantaan Korsosta, ja hän näkee heti, että alppiruusua nuuhkinut yksinhuoltaja on vain onneton onkija, joka ei tule saaliikseen onnea saamaan, mutta on vaarassa kalastaa viattoman miehen.
Paikka: vuohipaimenen mökki vuorilla.
"Ei taas, Mati, aja pois nuo typerät elukkasi", huutaa tyttö pää haudattuna tyynyn alle ja tukka takussa. "Mä en ikinä anna anteeksi, et toi dorka vuohi söi mun just julkaisuvalmiista elämäkerrasta sisäsivut. Vitsi ainaski kaks viikkoo kirjotin ja vaan kannet jäi."
"Vuohille nyt vaan kelpaa ihan mikä tahansa", Mati mutisee itselleen. Hän hätistää ulos mökkiin tunkeutuneen vuohilauman ja nappaa yhden vuohen suusta muistionsa jalostustoiminnan kehittämisestä. Hän sytyttää tulen tulisijaan ja kuorii valkosipulin.
"Jösses noita sun aamiaisruokiasi", huutaa tyttö. "Tämä pitää miehen terveenä", vastaa Mati nyt jo hieman epäillen sitä, perustuiko suhde sittenkään riittävästi samoille arvoille.
"Näytä, että olet terve mies", heittää tyttö viettelevästi olkivuoteelta, mutta Mati vilkaisee auringon suuntaa. "Nyt on niin, että byrokraattisesti katsottuna minulla olisi toimeen aikaa noin 12 sekuntia ja sehän olisi suunnilleen sama aika kuin jos tuo vaatekaappi kellahtaisi tuosta kumoon. Niin että sopiiko, että lähettelen rakkaudentunnustukseni sinulle vaikka viesteinä?"
"Tä", kysyy tyttö. "Seuraa vain kylän vuohipolkua alas laaksoon ja lue jokaisen puun kylkeä, kaiverran viestit puunrunkoihin, josta ne ovat kätevästi kaikkien nähtävillä", opastaa Mati ja lähtee. Hän pistää päänsä takaisin ovenraosta:
"Ai niin, mikä olikaan nimesi?"
"Siri Ihan. Siri Ihan Rahanah Ne. Olen sukua sille kuuluisalle elokuvaohjaajalle."
(Kiistelimme kauan tuosta repliikistä, mutta elokuvayhtiön johtaja herra Ne halusi ujuttaa mukaan firmansa markkinointilauseen.)
Paikka: Ganges-joen ranta. Punaiseen aamutakkiin pukeutunut korsolaisnainen katselee kauas ulapalle (Ganges-lavaste saa käydä merimaisemasta) ja laulaa: "Taivas on sininen ja valkoinen". Siri on tullut myös rannalle pukeutuneena kukkakuvioisiin hepeneisiin ja helmiin. "Tuoll on mun kultani", hän laulaa itsevarmasti ja viittoilee vuorten suuntaan.
"Mä olen rotunainen", laulaa korsolaisnainen, ja astelee niin ylväästi pois rannalta kuin aamutakissa pystyy.
Siri katselee ihaillen kuvaansa ruskeasta joenpinnasta, sikäli kuin vedenpinta tasaantuu taustalla jokeen hyppivien pikkulasten ja spitaalisten roiskimisesta sekä vilkkaasta veneliikenteestä, ja harjoittelee artikulaatiota kuvittelemalleen yleisölle: "Oh, rakkaat kansalaiset, näin Euroopan johtajan puolisona olen liikutettu nöyrästä suosiostanne..." Lause jää kesken, kun hän huomaa joen rannan pajussa kaiverruksen.
"Ei oo, ei tuu, ei tipu lämpöö enkä sano juu. Terveisin Mati", Siri tavaa puunrungosta ja hiuksiaan repien purskahtaa raivostuneeseen itkuun.
Intialainen kansantanssiryhmä tanssii taustalla Janne Tulkin laulun "(Ero)Kirje".
Paikka: Delhin kansainvälinen lentokenttä, terminaali 11. Mati kävelee pääsiäisenkeltainen puku yllään ja salkku kainalossa kohti passintarkastusta. Salkusta pilkistävät jo tutut vuohenjalostusmuistion paperit. Korsolainen nainen punaisessa aamutakissa jonottaa hänen edellään. "Anteeksi", sanoo Mati ja sukii hermostuneena mustia viiksiään, "saanko mennä ohi, lentokoneeni lähtee 12 sekunnin kuluttua ja minulla on tärkeä kongressi..."
Matin lause jää kesken, sillä hän on juuri keksinyt, että punatakkisen suomalaisnaisen takana luuraa toinenkin nainen. Tämäkin on blondi ja hänen nimensä on jotain Järviheinä tai Vesikasvi, sikäli kuin Mati saa selvää hänen käsissään hypistelemästä passista.
Mati hieraisee mehiläisvahaa tummiin viiksiinsä, työntyy korsolaisnaisen ohi, joka on kävellä häntä päin - he kohtaavat kahdentoista sekunnin ajan ja tuijottavat toisiaan, ja tänä aikana korsolaisnainen laulaa laulun "Ennen oli miehet rautaa". Sitten Mati sivuuttaa naisen, työntyy kiireesti läpi passintarkastuksen, etsii, missä Vesikasvi luuraa, ja työntyy naisen eteen esittäytyen:
"Terppa. Nimeni on Ikakulu. Mati Ikakulu."
Vesikasvi-niminen blondi kertoo olevansa menossa Kanarialle. "Suomessa sinne voi lähteä vaikka työajalla, meillä on siellä se kansanedustajien demokratia."
"Kanarialle? Sepä sattuma! Minun piti kyllä Brysseliin ajamaan tulevien EU-maiden reunavaltioiden vuohenjalostajien asiaa, mutta tarkemmin ajatellen sinne kyllä ehtii."
He laulavat "Käymme yhdessä ain" ja katoavat lentokentän tungokseen.
Passijonossa seissyt korsolaisnainen punaisessa aamutakissaan hymähtää, kääntyy viime hetkellä pois jonosta ja kävelee ulos terminaalista, jonka edessä odottava taksikuski hymyilee hänelle rohkaisevasti mustat viikset valkoisia hampaita varjostaen (herra Masalalla on kaksoisrooli) ja ajaa naisen vuorille, jossa hän laulaa "Edelweissin" ja rientää ylös rinnettä.
Viimeisessä kuvassa hän istuu kedolla vuohia korvan takaa rapsutellen, katselee kirkkaana hohtavaan aurinkoon. Vuohipaimenen mökistä hänen takaansa astuu ulos mies. Mutta aurinko valaisee niin kovasti, että hänestä näkyy vain siluetti.
Kuvasimme jo kaiken maaliskuussa Bollywoodin studioilla. Esitin itse paitsi itseäni, myös Sirin roolin (peruukki päässä). Sen vuoksi on ollut näitä kiireitä ja tämä muistelmien kirjoittaminen on vähän jäänyt.
Kävi myös niin, että Suomeen paluuni jälkeen kävin oikeastaan vain siivoamassa Korson kodin ja tulin paluulennolla takaisin.
Muistattehan, että jäin heti Intian-matkani alussa kiinni ravintolan terassilla siitä, ettei luottokortillani ollut katetta. (Ja tilillä olisi pitänyt olla tasan 29 euroa, siis kaikki mitä oli jäänyt yli lentolipuista Bollywoodiin.) Minut oli ryöstetty!
Seurassani juomia nauttineet herrat Masala ja Rahanah Ne mutisivat siinä vaiheessa jotain odottamattomista kiireistä ja katosivat Intian yöhön, ja tylyt turvamiehet veivät minut keittiöön, viskasivat esiliinan kouraan ja sanoivat: Tiskaa!
Tiskasin kuusi päivää ravintolan keittiössä astioita, ennen kuin Intian poliisin turistien rahavarkausosastolta tuli konstaapeli selvittämään asiaa. Hän oli nuori ja päivettynyt ja hänen nimensä oli Makeeja Ihana. Konstaapeli Ihana katsoi minua pitkään silmiin ja sanoi, että tuolla tiskiharjan otteella päihitän intialaisnaiset mennen tullen. Vastasin hänen katseeseensa ja sanoin, että tuolla suklaasilmäisellä katseella herra konstaapeli taltuttaa hurjimmankin luottokorttirikollisen, ainakin, jos hän on nainen.
Menimme sitten konstaapelin kotiin teelle, koska hän arveli "pikkurouvan järkyttyneen kauheasta kokemuksestaan roistojen kynsissä niin, ettei viitsi mennä poliisikamarille". Suunnistimme sitten piankin enemmän sänkykamarille, ja varsin pian kävikin ilmi, että konstaapeli oli sinkku ja että hänen vanhempansa olivat antaneet hänelle aivan järjettömän oikeaan osuvan nimen.
Kun seuraavana iltapäivänä katsoimme päässeemme ryöstötapahtuman yksityiskohdista yksimielisyyteen, Makeeja Ihana soitti poliisilaitokselle ja käski hakea Happy Singh Filmwa Bollywood Enterprisen toimitalosta loputkin huonekalut. Ei ollut kuulemma ensimmäinen elokuvahanke, jossa herrat sortuivat tyhjäämään yhteistyökumppaneidensa pankkitilejä.
"Elokuvanteko ei kannata", perusteli herra Ne kymmenen päivää myöhemmin oikeudessa, jonne hänet ja herra Masala oli kuljetettu oikeudenkäyntiin. "Rikos se on joka ei kannata", sanoi tyly tuomari ja määräsi herrat rangaistukseksi filmaamaan koko elokuvani alusta loppuun ja vieläpä kahdessa viikossa.
En jaksanut olla tälle kaksikolle pitkään vihainen, sillä nythän elokuvahankkeeni sai uutta puhtia. Ja minulla oli Intian poliisivoimien konstaapeli turvanani.
Tai niinhän minä luulin. Todellisuudessa Makeeja oli ollut siellä vain työharjoittelussa. Ihmettelin yhtenä aamuna, kun Makeejan sinkkuyksiön ulkopuolelle ajoi nyt se muinoin kaipaamani Interfloran auto, ja sisään kannettiin kaksi tusinaa kukkalähetystä. Niiden keskellä oli kortti, jossa luki: "Poikani Makeeja. Otan kiitollisuudella vastaan tiedon, että olet löytänyt mieleisesi vaimon. Annan Intian valtameren rantapalatsini sinun ja nuorikkosi kodiksi. Terveisin iskä."
Makeejan iskä on aika makee mies hänkin, nimittäin eläkkeellä oleva maharadza yhdessä Intian vanhassa kuningaskunnassa. Ja se kihlalahja-palatsi on tosi kiva. Olen jo mittaillut verhotankojen kokoa. Meillä on takapihan puistossa erillinen niitty vuohia varten. Vuohia jäi yli elokuvan kuvauksista ja minä eläinrakkaana naisena otin ne kaikki meille asumaan.
Niin että, rakas lukijani. Halusin näillä muistelmillani parodioida länsimaista yhteiskuntaa ja sen viihteen kulutuskäyttäytymistä oikein kerrakseen. En tiedä kuka oli tuossa helmikuisessa kohukirjafarssissa typerin: entinen heila, media vai kansa. Tiedän vain, että epäilen nykyään yhä vahvemmin länsimaisen elämäntavan arvoja ja sivistyksen mittaa. Toivon, ettei maapallon tulevaisuuden suunta ole siellä, missä ihmiset turpoavat kaikin tavoin ähkyyn vaaleasta leivästä ja sisällöttömistä sirkushuveista. En toivoisi, että jälkipolvet lukisivat meistä historiantunnilla: "Nämä sotkivat Itämeren, hävittivät jääkarhuilta jäät ja käyttivät päivänsä miettiäkseen, oliko hyvä vai huono juttu että kansakunnan pääministeri lähetti ihastukselleen tuhat tekstiviestiä".
Halusin rehellisesti kilpailla Matin exän kanssa siitä, kumman kirjasta tulee typerämpi. En ole ihan varma, voitinko. Kilpailijani oli tässä kisassa pöyristyttävän taitava. Ihailuni julkisuuden luonnonlahjakkaalle hyväksikäyttäjälle ja hänen ammattimaisille taustavoimilleen. Jokainen yrittää kai repiä leipäänsä, mistä ikinä irti saa.
Se blogini haaste, kirjan kirjoittaminen minun ja Matin yhteisestä elämänvaiheesta vähemmässä kuin kahdessa viikossa, kuitenkin taisi toteutua. Kaksi viikkoa myös meni jo umpeen. Rakas lukija, kiitän sinua, joka jaksoit seurata tarinaa, sinua, jota tämä huvitti, ja teitä jokaista, joka osallistui blogiin hauskoin kommentein. Elämän on oltava suolaista ja makeaa, mutta sitä ei tosiaan ole tarkoitettu pelkkään viihteeseen. Luin juuri tämän päivän Hesarista, kuinka Itämeri on kuolemassa. Siinä on monien joukossa vain yksi asia, josta pääministereiden tyttöystävät voisivat kiinnostua, kun tahtovat kirjoitella kirjoja.
En ole myöskään aivan varma, löysikö Matti itse sivuilleni. Jos löysit, Matti, niin terveisiä sinulle, ja onnea myöhempään elämään.
Me muuten aivan oikeasti sivuutimme toisemme digimessujen pleikkariosastolla Messukeskuksessa 3. marraskuuta 2006.
Kiitos teille kaikille ja kaunista pääsiäisaikaa.
Varjomorsian
Kommentit