Ehkä on tässä vaiheessa syytä selvittää rakkaille lukijoilleni syytä, miksi kirjoitan tätä kirjaa minusta ja Matista.

Moni ajattelee varmasti, että eihän edellisenkään heilan romaani ole vielä ilmestynyt. Ilmestymiseksi siis tuskin lasketaan sitä, että sen kannet ovat ilmestyneet iltapäivälehtien sivuille.Miksi siis kirjoittaa jo uutta? Ja vieläpä edellisen heilan kanssa kilpaa!

Asia ansaitsee selityksen. Syy on työkavereideni, jotka väänsivät vielä eilen aivan tavatona pilaa Matista ja hänen hylätystään. Sattui nimittäin niin, että tämä hylätty koreili näyttävästi myös alkuviikon iltapäivä-, aamupäivä-, talous- ja taidelehdissä, tai ainakin niistä monissa. Työtoverini rohkenivat arvostella edellistä heilaa jotenkin siihen tapaan, että Matin kanssa seurustelemisesta kirjoittaminen ei voi olla järkevää hommaa.

Mutta näemmehän me kaikki, kuinka järkevää hommaa se on. Vuosi sitten tähän aikaan meistä kukaan ei olisi tuntenut keski-ikäistyvää, espoolaista naista, vaikka moni espoolainen käveli varmasti hänen kanssaan samoja katuja - ja odotteli kyytiä samoilla pysäkeillä. Nyt hänet tuntevat kaikki. Etunimeltä. Ollaan siis kaikki jo sinunkaupat tehneitä tuttuja.

Epäilen tästä johtuen, että julkisuuteen pyrkii taiteellisten, jotain merkittävää tehneiden, paljon ajatuksia omaavien tai muusta syystä arvostettavien ihmisten lisäksi ihmisiä, jotka ovat hyvin yksinäisiä.

Entisen heilan ei pidä murehtia, jos hänellä on tällainen syy: yksinäisyydestä ei julkisuudessa enää ole tietoakaan. Koko Suomen kansa tuntee hänet paremmin kuin naapurinsa, oman sukupuunsa, Suomen itsenäisyyden historian tai vaikkapa oman kapunginosan kadunnimistön. Täytyy olla aikamoine tunne, että kun pysähtyy Korson asemalla ja kysyy keneltä tahansa junaa odottavalta,  missä mahtaa olla Naalikuja, tietoa ei ole tarjolla. Vastassa on mykkä torjunta. Onhan Naalikujalle matkaa asemalta sentään useita satoja metrejä.

Mutta kysypä, tekikö Matin entinen oikein, kun ei kysynyt Matilta, saako tekstiviestejä julkaista? Juttua riittää Malmin asemalle asti, toisin sanoen ihan eri seutulippuvyöhykkeelle.

Työkaverini siis ansiottomasti, ja puistattavan suorasanaisesti, arvostelivat moista julkisuushakuisuutta. Kun sitten muistelimme, miten mittaamattoman paljon tästäkin suhteesta oli jo kirjoitettu maan lehdistössä, oli pakko kyynisten tovereidenikin myöntää, että asiassa on oltava jotain elämää syvempää.

Tällöin päätin lausua julki sydämeni sopukoissa piilleen, ehkä uinuvastikin oikeaa hetkeä odotelleen totuuden: Minäkin olin Matin kanssa. Nimittäin DigiExpossa. Playstation-osastolla. Olin kävellä häntä päin kun en huomanut Mattia pleikkareilta. Tuo hienotunteinen, ihana mies väisti ja esti näin vakavien fyysisten vaurioiden syntymisen. Henkinen puoli on sitten oma lukunsa. Voisi kai sanoa, että tuossa hetkessä olivat ainekset maailman suureen rakkaustarinaan. Ja jos ei siihen, niin ainakin ihan hyvin myyvään paljastuskirjaan.

Se että päätin alkaa omien muistelmieni kirjoittamisen samana päivänä kun Matin edellinen heila julkisti omansa kansia toisaalla, on pelkästään sattumaa. Suuret tunteet eivät kysy aikaa eikä paikkaa. Sitä paitsi työkaverini letkautus, että sittenhän minäkin voin kirjoittaa tapauksesta kirjan, sattui sydämessäni siihen asuntovelkaiseen sopukkaan, joka laski pikimmiten, että muutamalla tuhannella kappaleella saisi jo kevään lainaerät mukavasti lyhennettyä, ja toisella painoksella lähtisi lähikaupasta olohuoneeseen viimeisen päälle kotiteatterivehkeet.

Mitä pidemmälle olen edennyt tässä luomistyössä, sitä enemmän huomaan hämmästyksekseni yhtymäkohtia meidän kahden Matin heilan kesken. Ensinnäkin tämä Matin edellinen sanoi tänäänkin lehtijutussa, että hän haluaa kirjallaan kertoa, minkälainen ihminen hän on ja miltä tuntui elää tämän vaikutusvaltaisen poliitikon rinnalla.

Juuri siitä tässäkin on kyse. En voi jättää Suomen kansaa paitsi siitä rikkaasta vaiheesta, joka minulla elämässäni oli tämän vaikutusvaltaisen poliitikon rinnalla. Matti seisoi tuonn aikana (niin, tätä ei siis ole tarkistusmitattu, mutta arvelen sen kestäneen12 sekuntia ja käytän tätä myös mittana tässä kirjassa kuvatuissa tapahtumissa) rinnallani ja minäkin olen ihminen, niin että siinähän sitä onkin jo kirjan ainekset kasassa.

Edellinen heila joutui kommentoimaan sellaisia inhottavia toimittajan kysymyksiä, kuten "miten yhdeksän kuukauden suhde voi olla vuosisadan rakkaustarina".

Helposti, tietenkin. Onhan tämä minunkin tarinani syvimmistä tunteista pulppuava rakkaustarina. Toimittajat eivät aina ymmärrä elämän realiteetteja, mutta onneksi kustantaja ymmärtää.