Mietin jo, jätänkö seuraavan luvun kirjoittamatta. Tuntuu, että minua on tänään vaivannut jonkinasteinen flunssa. Ei muuten mitään vakavaa, mutta koko päivän olen toivonut, että olisin voinut pysytellä päivän vuoteessa. Ei ole huvittanut lukea lehtiäkään, niissä on niin tyhmiä ja ilkeitä juttuja. Epäilen, että tämän täytyy olla noro-virusta, siis sitä, jota median mukaan kilpailijanikin potee (noro=nopea romahdus.) Se on siis sitä, että tiettävästi ensin nousee tavallinen kuume (Ilta-Sanomat eilen), ja jo seuraavana päivänä tuntuu, kuin kaikki olisi romahtanut (Iltalehti tänään).

Täytyy muuten olla hyvin ikävä tunne sellainen, että kaikki on romahtanut. Jos esimerkiksi maanjäristys sattuu käynnistymään jossain tiheästi asutussa miljoonakaupungissa, jossa on heikko rakennuskanta, siellä voi tulla todella pahaa jälkeä. Minun kotonani romahti kerran hylly, jonka olin itse ruuvannut seinään. Ei sekään kovin mukavaa ollut. Enkä toista kertaa laita Ming-dynastian kaudelta olevaa kukkavaasia, jonka tutkimusmatkailija-esisetäni oli tuonut silloin, kun hän yhdessä jonkun Kalen kanssa oli ratsastanut tutkimusmatkalle Aasiaan (on myöhemmin arveltu esisetäni erityisesti Kalen hevosesta antaman kuvauksen perusteella, että kyseessä olisi ollut tämä C.G. Mannerheim), Ikeasta ostetun neljän euron hyllyn päälle.  

Samasta syystä en oikein kokenut romanttiseksi sitä, kun rakas Mattini oli mennyt sanomaan, että ne muka hylättynsä kanssa tapasivat Ikeassa.

Jos ME olisimme Matin kanssa alkaneet tapailla salaisesti, olisin suunnitellut median harhauttamiseksi joukon paljon parempia selityksiä. Esimerkiksi sellaisen, että:

- Noo, ei tämä nyt kummempaa kommenttia kaipaa. Minä nyt vaan lähdin poikien kanssa eduskunnasta vähän aikaisemmin ja me menimme Sanomatalon Painobaariin ottamaan yhdet, mutta sitten se ilta jotenkin hieman venyi, ja kun poistuin baarista, Nurmijärven bussi oli juuri mennyt.  Näin kuitenkin sen perävalot ja lähdin tavoittamaan autoa sen varalta, että se hyvinkin vielä pysähtyisi punaisiin valoihin. Kolme varttia juostuani totesin, että olin erehdyksessä Hämeenlinnanväylän sijasta Lahden moottoritiellä, joten olin nähtävästi kuitenkin sekoittanut kyseisten julkisten liikennevälineiden takavalot, nehän ovatkin takaapäin keskenään hämmästyttävän samankaltaisia. Kun tämän havaittuani pyrin välittömästi korjaamaan tilanteen, käännyin lähimmästä liittymästä, jossa luki Korso. Oli kuitenkin talviyöksi oudon pimeää, minkä johdosta hölkkärytmini häiriintyi Mikkolan Shellin paikkeilla. Ilmeni, että olin ollut kompastua taluttimeen, jolla eräs naishenkilö oli parhaillaan ulkoiluttamassa kissaansa. Kissa tässä tilanteessa kuitenkin pujottautui irti taluttimesta ja pakeni metsään. Tilanne oli hyvin kiusallinen, koska kyseessä oli rouvan erittäin kallis rotukissa, jota oli sen potemien harvinaislaatuisten vatsavaivojen vuoksi ulkoilutettava kahden tunnin välein, siis myös yöllä, mikä siis täysin luonnollisella tavalla selittää kohtaamisemme. Koska kissaa emme etsinnöistä huolimatta enää sinä yönä tavanneet, herrasmiehenä tarjouduin korvaamaan menetyksen rouvalle. Hän välittömästi ojensikin pankkitilinsä numeron ja sanoi, että "tietenkin saatte korvata ystävän rahalla, anytime". "Mutta kadonnut kissani oli myös vakituinen vuoteenlämmittäjä, joten ehkä herra pääministeri tekee hyvin ja lupaa huolehtia siitäkin toimesta?"

Jokainen ymmärtää, että kuvatunkaltaiseen tilanteeseen joutuessaan kenellä tahansa valtiomiehellä olisi tiukat paikat, kenties yksi vaikeimpia rauhanajan tilanteita, siis työttömyyden poistamisen ja inflaation hillitsemisen lisäksi.