Vietettyäni kaksi päivää liikeneuvotteluissa Happy Singh Filmwa Bollywood Enterprisen herrojen kanssa olimme päässeet sopimukseen Matti-romanssistani tehtävän elokuvan keskeisistä seikoista.

Yksi niistä oli, että elokuva olisi mahdollisimman todenmukainen kuvaus tapahtuneesta. Se on siis tarina kahdesta aikuisesta, jotka tuntevat irrallisuutta ja yksinäisyyttä kulutusyhteiskunnassa, joka kaivertaa sielun ontoksi ja pakottaa täyttämään kodin kodintekniikalla, kun sieltä oikeasti puuttuu ihminen.

Herra Hikka Masala, yhtiön apulaistuottaja, halusi tietää, minne se ihminen oli joutunut. Hän sanoi, että hänen perheeseensä kuuluu neljätoista lasta ja vaimon vanhemmat sekä yksi vanha sokea mies, joka on jo kauan kulkenut perheessä ilman että kenelläkään enää on selvyyttä siitä, oliko hän jotain sukua. He elävät Kalkuttan laitamilla onnellisena omakotitalossaan. Siinä on mukavasti makuutilaa jokaiselle sekä vielä erillinen komero kanoille. Masala myönsi, että on hänelläkin joskus joku lapsi hukassa, kun hän tekee perheessään viikkoinventaariota, ja kanojahan puuttuu tämän tästä, vaikka komeron verkkoseinää on vahvistettu.

Selitin, että meillä Suomessa voi se yksikin ihminen olla kateissa vaikka puoli elämää, ja joskus kaksi ihmistä ovat yksin omassa talossaan ja silti toisiltaan ihan hukassa, kun käy ilmi, että toinen on koko suhteessa ihan pihalla ja toinen on etsinyt häntä sisimmästään. Ja sitä rataa. Masala ei oikein ymmärtänyt, mutta sanoi, että ehkä elokuvan taustaksi joka tapauksessa sopii se alppimaisema. Sitä oli käytetty vastikään jonkin toisen elokuvan kuvauksissa, eikä se ollut vielä yhtään nuhraantunut. Alareunasta oli kukkaniityn kulma vähän revennyt, mutta se ei varmaan paljon haittaisi, arveli Masala, varsinkin, jos elokuvaan lisätään tanssikohtauksia ja sijoitetaan tanssiryhmä siihen kohtaan.

Matkani toisena päivänä olin vastavuoroisesti vienyt elokuvastudion johtajat nauttimaan lounaasta erään viiden tähden hotellin terassille, jossa kävimme toisen liikeneuvottelun. Siemaillessamme Shangri la -drinkkejämme palmujen katveessa auringon porottaessa kuumasti Intian taivaan yllä yhtiön johtaja, herra Rahanah Ne, halusi esitellä minulle ajatuksiaan elokuvan tähtirooleista.

Samalla hän torui lempeästi herra Masalaa, kun hän puhui siitä revenneestä alppimaisemasta. Hän sanoi, että  oletkos siinä, vanha höperö, eihän elokuvaan tietenkään kesäistä kukkaniittyä tule. Vaan lunta,  katsojaakin kylmäävä pakkanen ja ne moreeniharjut sitten siinä edessä. Arktisen ilmanalan jäinen tuuli repii urheaa Mattia, joka seisoo harjun päällä puutornissa jalassaan sukset.

"Kyllä minä kuuluisan valtiomiehen tunnen, Matti from Finland, jees", herra Ne myhäili, ja herra Masala kääri käteeni auki elokuvajulisteen, jossa Jasper Pääkkönen tuijotti eteerisesti talvitamineissa.

Tämä kieltämättä merkitsi pientä takapakkia tunnelmiini. Herrat Masala ja Ne kyllä pahoittelivat kovasti, kun kävi ilmi, että minun Mattini on ihan toinen henkilö. He kertoivat nauraneensa kovasti suomalaisen Matti-elokuvan halvalle dvd-kopiolle, jonka olivat erehdyksessä ostaneet Kalkutan torstaimarkkinoilta. He luulivat, että nyt filmataan Matti-elokuvan kakkososa.

Heidän leukansa valahtivat näyttävästi, kun varmuuden vuoksi tähdensin, että nyt filmattava Matti ei juo viinaa, tappele vaimonsa kanssa eikä käy perheriitojen välillä istumassa linnassa, vaan linnassa hän käy vain tanssimassa ja sitäkin vain kerran vuodessa.

"Niinkö", hämmentyi herra Ne. "Miten jännittävä tämä Matti sitten on?"

"Tjaa", minä kerroin, "hän syö joka lauantai pihvin, kavahtaa naisia jotka haisevat valkosipulilta, ja eroaa tekstiviestillä, ja Suomen kansa valittaa, ettei hänen läpiharmaata persoonaansa erota maan tavanomaisesta talvisäästä." Mainitsin myös, että tiettävästi sänkykohtauksiin riittää vastanäyttelijä ja jokin kaappi.

Herra Ne voihkaisi ja vuorostaan tuijotti eteerisesti. Masala kysyi, saisikohan valkosipulikammosta leivottua juonenkäänteen johonkin noitamaiseen naiseen. Herra Ne sanoi, että heillä kun oli ollut jo tähtirooleihin ideat selvillä.

Tilasin siinä sitten vielä toisetkin Shangri lat, ja ehdotin, että herra Ne kertoisi ideoistaan tarkemmin. Tämä tapahtui siinä vaiheessa, kun en vielä ollut huomannut, että minut oli Intiassa viettämäni ensimmäisen vuorokauden aikana jo kertaalleen ryöstetty.